Lauritsalan kirkko

"Taivaan valoksi" nimetyn Lauritsalan kirkon suunnittelivat arkkitehdit Toivo Korhonen ja Jaakko Laapotti. Kirkko valmistui vuonna 1969, ja sen perusta on tasasivuisen kolmion muotoinen. Kirkon betonikatto on valmistettu liukuvalumenetelmällä ja siinä on suuri lasikate. Lisäksi alttarin takana olevassa seinässä on pystysuorasti ikkunat aina kirkon huipulle saakka. Näin "taivaan valo" pääsee kirkkoon sekä päätyseinän että kattoikkunoiden kautta.

V. 1991 kirkkosalin kattoon nostettiin kelovene "Totuus" muistuttamaan läheisestä puunjalostusteollisuudesta.

Aukioloajat

Kirkko on avoinna yleisölle kesäisin.
Muina aikoina jumalanpalveluksen ajan.

Yhteystiedot

Kauppalankatu 1, 53300 Lappeenranta
puh. +358 (0) 40 312 6471

Lauritsalan kirkko

Historia

Lappeen pitäjään kasvaneen Lauritsalan taajaman, sittemmin Lauritsalan kauppalan seurakunta perustettiin 1951. Lappeenrantaan Lauritsala liitettiin 1967.

Kirkkokeskus rakennettiin 1957 järjestetyssä arkkitehtuurikilpailussa ensimmäisen palkinnon saaneen Taivaan valo -niminen ehdotuksen mukaan. Sen tekijöinä olivat arkkitehti Toivo Korhonen ja arkkitehtiylioppilas Jaakko Laapotti, avustajana insinööritoimisto Magnus Malmberg.

Tasakattoinen seurakuntakeskus valmistui 1961 ja sille kontrastiksi suunniteltu kirkko 1969. Viranhaltijoiden rivitalo otettiin käyttöön kirkkokeskuksen rakennusryhmästä viimeisenä 1970. Kokoontumistilojen arkkitehtuuria kehiteltiin toteutusvaiheessa. Kokonaissommittelu ja yksityiskohdat poikkeavat kilpailuehdotuksesta.

    Kirkko on valmistunut vuonna 1969
    Kirkko on 47 metriä korkea
    Kirkon muoto symbolisoi Pyhää Kolminaisuutta