Taideteos "Poliisin muikut"

Valtion taideteostoimikunnan tilausteos Pekka ja Teija Isorättyän Poliisin Muikut sijoittuu Lappeenrannan poliisitalon edustalle, Villimiehenkadulle. Veistosinstallaatio koostuu yhdeksästä, yksilöllisestä muikun muotoisesta kalasta. Veistoskokonaisuuden materiaalina on käytetty ruostumattomia teräsrenkaita ja reikälevyä. Toisiinsa hitsattuja teräsrenkaita on työssä yhteensä yli kymmenentuhatta. Yksittäisen muikun pituus on noin 5 metriä. Teoksessa viehättää kekseliäs materiaalin käyttö ja keveä yleisvaikutelma.

Sympaattinen muikkuparvi elävöittää Villimiehenkadun kevyen liikenteen väylää. Teos ottaa fyysisen lähikontaktin kulkijoihin, jotka voivat kokea liikkuvansa keskellä muikkuparvea. Osa kalavonkaleista sijaitsee katutasolla, osa nousee poliisitalon seinille ja katolle. 
Pekka ja Teija Isorättyä voittivat vuonna 2018 Valtion taideteostoimikunnan yleisen taidekilpailun Lappeenrannan Villimiehenkadulle ehdotuksellaan ”Poliisin Muikut”.  Kilpailu järjestettiin yhteistyössä Lappeenrannan kaupungin ja Senaatti-kiinteistöjen kanssa. 

 

Pekka ja Teija kertovat onkireissulla mieleen tulleesta ajatuksesta rakentaa kalaveistos renkaista. ”Kun teleskooppivavan viipaloi, syntyy kokoelma halkaisijaltaan tasaisesti kasvavia renkaita. Niistä rakentui kalanmuoto. Muikku on tunnusomainen kalalaji Saimaan alueella.” 
Taiteilijapariskunnan veistokset saavat inspiraationsa yhteisistä löytöretkistä paikkoihin ja tilanteisiin, joissa materiaalit ja rakenteet irtoavat totutuista yhteyksistään. Pekan ja Teijan luomistyyli on nelikätinen: yksilön ajatukset ja roolit sekoittuvat tarkoituksella. Se näkyy taiteilijaparin veistoksissa yllättävinä materiaalien ja tekniikoiden yhdistelminä. Poliisin Muikut tuntuu olevan kuin teräksestä virkattu. Teosten aiheet kumpuavat usein ihmisen, luonnon ja teknologian suhteesta.