Ilkonsaari

Ilkonsaari on hieno retkeilykohde kauniilla Saimaalla. Kulttuurillisen lisän saarelle tuovat sinne rakennetut useat ortodoksiset tsasounat.

Ilkonsaari koostuu kahdesta kaakko-luode -suuntaisesta kallioselänteestä ja niitä erottavasta, kallioselänteitä syvemmälle kuluneesta kallioperän murrosvyöhykkeestä, jonka kohdalla on nykymaisemassa matala ja kapea hiekkainen maakannas. Ilkonsaaren läpi kulkee kivituhkalla päällystetty polku. Kallioisesta maastosta johtuen polulla on korkeuseroja, jyrkkiäkin nousuja ja laskuja. Saaren molempien venelaitureiden läheisyydessä on Saimaa Geoparkin opasteet.

Ilkonsaaren polku on janareitti ja se kulkee saaren eteläkärjen laiturilta saaren pohjoisosaan. Matkan varrella on viisi ortodoksista tsasounaa eli kappelia tai pientä kirkkoa. Kukin pyhäkkö on nimetty toimivan luostarin ”skiitaksi” eli sivuluostariksi. Kappelien esikuvat on valittu merkittävistä luostareista kristinuskon etenemisreitin varrelta Bysantista, Välimeren alueelta Pohjolaan Jäämerelle saakka. Ortodoksikirkon perinteen mukaisesti pyhäköt nimetään jonkun pyhän henkilön tai tapahtuman muistolle.

Polun varrella on myös geologista nähtävää. Saaren eteläosassa polun aloituksessa on laajoja granodioriittipaljastumia. Granodioriitti on graniittia muistuttava syväkivilaji, jonka päämineraaleja ovat plagioklaasi, kalimaasälpä ja kvartsi. Ilkonsaaren granodioriitille ovat tyypillisiä kivipinnoilla vaaleana erottuvat kookkaat kalimaasälpähajarakeet. Tulitikkulaatikkoa muistuttavat kiteet ovat monin paikoin niin suuria, että ne eivät jää luonnossa liikkuvalta huomaamatta.

 

Polun alkutaipaleella kuljetaan kuusimetsässä kallioselänteillä ja painanteissa sekä yhden syvemmälle kuluneen kallioperän murrosvyöhykkeen yli. Ensimmäinen tsasouna, Athoslaisen Ivironin luostarin Portinvartijan kappeli sijaitsee vielä granodioriittikallioilla, joilta laskeudutaan Suur-Saimaa vaiheessa noin 6 300 vuotta sitten muodostuneelle muinaisrannalle. Polku jatkaa kulkuaan saaren länsirannalla saavuttaen seuraavan tsasounan, Staraja Ladogan Suurmarttyyri Georgioksen kirkon. Sen jälkeen alkaa kallioperän murrosvyöhykkeeseen muodostunut hiekkaranta, jolta löytyy Saimaa Geoparkin opaste, nuotiokatos, kuivakäymälä ja saaren toinen venelaituri. Hiekkaranta kaartaa järvelle pitkänä särkkänä, joka jatkuu matalikkona Saimaan vedenpinnan alla. Särkkää voi ihailla läheisten kallioiden päältä.

 

Maa kohoaa hiekkarannan takana korkeaksi kalliomäeksi, joka on suurelta osin sammalen peitossa. Sammalen välistä pilkistää paikoin punasävyistä graniittia. Kiille- ja suonigneissejä voi puolestaan bongata hiekkarannan kaakkoispäästä löytyvistä lohkareista. Hiekkarannan jälkeen polku jatkuu kohti saaren pohjoisosaa. Ensimmäisenä on vastassa Sergei ja Herman Valamolaisten tsasouna, jolta jatketaan matkaa Arseni Konevitsalaisen tsasounalle. Se on rakennettu tonaliittikalliolle. Tonaliitti on harmahtava, syvällä maan uumenissa kiteytynyt kivilaji, jossa on graniitista poiketen vain niukasti punaista kalimaasälpä-mineraalia. Kalliopinnalla näkyy valkoisia tikkumaisia mineraalikiteitä. Osa niistä on kalimaasälpää, osa taas plagioklaasi -nimistä mineraalia.

 

Polku päättyy Trifon Petsamolaisen tsasounalle. Arsenin ja Trifonin tsasounien välillä on noin 100 metriä pitkä Suur-Saimaan rantavalli, joka on syntynyt tuhansia vuosia sitten Saimaan vedenpinnan ollessa korkeammalla. Trifonin tsasounalta kannattaa piipahtaa vielä saaren pohjoiskärjen rantakallioilla, joissa näkyy erikoista juonibreksiaa. Juonibreksia koostuu 1-10 cm leveistä, runsaasti kvartsia sisältävistä vaaleista juonista, jotka ovat tunkeutuneet jo kiinteässä tilassa olleeseen tonaliittiin muodostaen siihen verkkomaisen rakenteen.