Vietä syysloma Lappeenrannassa

Meiltä löydät silloinkin paljon tekemistä koko perheelle ja kaikenikäisille. On vanhaa sekä uutta: Historiallinen Linnoitus, kaunis Saimaa, upea Rantaraitti, paikallisherkut atomi ja vety, kulttuuria, taidetta ja paljon muuta!

✔️ Lappeenrannan Linnoitus - Historiallisesta vanhastakaupungista löytyy mielenkiintoisia museoita sekä ihania pikku putiikkeja ja kahviloita.

Ratsuväkimuseon näyttely ”Hakkapeliitoista hurmahousuihin – Ratsuväkielämää vuosisatojen ajan” esittelee suomalaisen ratsuväen vaiheita 1500-luvulta tähän päivään saakka. Etelä-Karjalan museossa voi tutustua  Ratajätkät -näyttelyyn, joka kertoo rujoista radanrakentajista ja armottomasta työstä erämaita halkovilla ratalinjoilla. Nostalgisessa näyttelyssä on esillä historiallisia valokuvia, työkaluja ja tarinoita ratatyömaiden arjesta ympäri Suomea. Lappeenrannan taidemuseo on syksyn ajan kiinni remontin vuoksi.

Linnoituksen opastetun Luonto- ja kulttuuripolun avulla saa kattavan tiedon alueen rakennus- ja kulttuurihistoriasta sekä omaleimaisesta kasvillisuudesta. Vajaa kahden kilometrin pituisen polun varrella on 11 opastaulua, jotka voi kiertää haluamassaan järjestyksessä. Muista myös napata upea selfie Lappeenranta-frameissa Linnoituksessa sekä satamassa!

✔️ Tutustu Wolkoffin talomuseoon opastetuilla kierroksilla. Suomenkieliset opastetut kierrokset ovat la-su klo 11 12, 14 ja 15. Kaupungin keskustassa, Raatihuoneen läheisyydessä sijaitseva Wolkoffin talo on Lappeenrannan vanhimpia säilyneitä puurakennuksia, rakennettu vuosina 1826–1905. Vanhimman osan rakennutti kauppias Claudelin. Talo palveli Wolkoffin suvun kotina vuosina 1872–1983. Talon interiöörit ovat muotoutuneet neljän sukupolven aikana kootuksi autenttiseksi kokonaisuudeksi.

✔️ Lähde aarteenetsintäretkelle Ylämaan jalokivikylään spektroliittilouhokselle ja poimi omin käsin mukaasi kauniita arvojalokivitasoisia spektroliitteja. Samalla kierroksella voit halutessasi kokea Suomen suurimpiin kuuluvan graniittilouhoksen mahtavat mittasuhteet. Siellä kallioperästä louhitaan kuuluisaa Ylämaan ruskeaa graniittia (Baltic Brown). Varaa jalokivikierros ja louhoskäynti etukäteen, lisätietoa

✔️ Lappeenranta on kulttuurien kohtauspaikka! Taiteen ystäville löytyy lukuisia gallerioita ja taidenäyttelyjä! Esimerkiksi Täky Galleriassa Merja Keskisen Lokakuun värit -näyttely ja Taidekeskus Idässä on Jenni Sokuran ja Reetta Lipposen näyttelyt. Myös Mai-Art Galleriassa  ja Galleria Pihatossa on vaihtuvia näyttelyitä.

✔️ Vety vai atomi? - Vierailu Lappeenrannassa ei ole täydellinen ilman näitä paikallisia herkkuja, joita saat matkaevääksi Kauppatorilta.

 ✔️ Tiesitkö, että Lappeenranta on myös Suomen virallinen kahvipääkaupunki. Linnoituksen kärjessä sijaitseva Satamatie 6 valittiin Suomen parhaaksi kahvilaksi vuosina 2018 ja 2020! Pulsan asema idyllisine kahviloineen, sisustusmyymälöineen ja b&b-toimintoineen ihastuttaa kävijöitä kauniissa maalaismaisemissa, noin 20 kilometrin päässä keskustasta.

Ja mikä voisi olla ihanampaa, kuin nauttia ulkoilun jälkeen tee- tai kahvikupista herkullisen marjapiirakan kera Majurskan talon kahvilassa linnoituksessa tai vohveleista historiallisen Kinnusen talon tunnelmallisessa kahvila Luovuudessa. Tutustu myös kaupungin muihin ihaniin kahviloihin, osa niistä löytyy täältä.

✔️ Kauniille, Saimaan rantoja myötäilevälle ulkoilureitille Rantaraitille pääsee aivan Lappeenrannan keskustan tuntumasta. Raitin varrelta löytyy ulkokuntoilupaikkoja, kuntoportaat sekä luonnonvesilähde, jossa voit nauttia raikasta lähdevettä Suomen ilmastopääkaupunki -hengessä. Rantaraittiverkoston läntinen, esteetön osa on 14,8 kilometriä pitkä.

Itäisen osan Leijonapolulla sekä Saimaan kanavapolulla voi tutustua niin uuteen kuin vanhaan historialliseen Saimaan kanavaan. Itäinen rantaraitti alkaa Lauritsalasta Luukkaansalmen sillan kupeesta Greenreality-puiston kohdilta. Raitti myötäilee rantoja ja Saimaan kanavaa Lauritsalan sataman kautta Mustolan sululle ja toista kanavan rantaa Kanavansuulle. Varsinaiselta raitilta voi poiketa kävelemään myös Lauritsalan kartanokierroksen ja kanavapuistossa saaren ympärikiertävän reitin.

Pappilanniemen suojelualueen luontopolku, Mikonsaaren luontopolku, Hämmäauteensuo, Myllymäen luontoreittejä – Lappeenrannasta ja lähialueilta löytyy huikea reittien verkosto eritasoisille seikkailijoille. Lappeenrannassa on myös helppo pyöräillä. Upeiden maisemien pyöräteitä on kaikkiaan 275 kilometriä.

✔️ Finnkino-elokuvateatterissa on erilaisia animaatioita ja perheleffoja. Finnkinon lapsiperheille suunnattu ohjelma löytyy täältä.

✔️ Voit vuokrata kajakin tai kanootin ja nauttia Saimaan ruskamaisemista, lisätietoa vuokravälineistä: drakkarsport.com. Tai varaa ryhmällesi esimerkiksi ohjattu melontaretki tai elämyskellunta luonnon helmassa, lisätietoa www.saimaanpalju.fi

✔️ Matkailu- ja virkistysalue Rauhassa on loistava elämyspalveluiden keskittymä:

Pulahda, polski ja virkisty Holiday Club Saimaan elämyksellisessä Sirkusteemaisessa kylpylässäSadepäivän ratoksi riittää myös runsaasti sisäaktiviteetteja, kuten BowlCircus-keilaviihdekeskus (aukioloajat täällä) ja Angry Birds Activity Park (aukioloajat täällä) sekä paljon muuta kylpylän läheisyydessä. 

Rauhassa sijaitsee myös koko perheen Atreenalin Seikkailupuisto (aukioloajat täällä). Rauhan, Tiuruniemen ja Ukonniemen alueelta löydät myös loistavat valmiit pyöräily- ja retkeilyreitit.

✔️Lappeenrannan satamassa voit myös heittäytyä rentouttavaan spa-tunnelmaan ylellisessä Day Spa Lähteessä.

Tapahtumia ajalla 14.-27.10.2024

Kurkista myös aktiivisesti päivittyvä Lappeeenrannan tapahtumakalenteri

Lapsille ja nuorille:

✔️ Ohjaamo (Anni Swanin katu 7) avoinna normaalisti ma-to klo 12–16

Tiistaisin klo 16–18 Graffitipaja ja klo 17–19 Bändipaja 

✔️To 17.10. ja 24.10. klo 16-18 Avoin olkkari (12-28v) Rento, kodikas ja turvallinen nuorten oma olohuone yhteisötalolla 12-28-vuotiaille tytöille sukupuolen moninaisuus huomioiden ja itsemäärittelyä kunnioittaen. Lue lisää.  

✔️ Pe 11.10. klo 18-22 Nuorille suunnattu päihteetön ja maksuton Kaamospuhallus. Lisätietoa

✔️ 18.10.-20.10. Tallileiri eroperheiden nuorille. Lisätietoa

✔️ La 19.10. klo 12-14 Silent Book Club ravintola VENNissä. Silent Book Club Lappeenranta kokoontuu joka kuun kolmantena lauantaina syyskuusta alkaen VENN-ravintolassa Iso-Kristiinassa. Tapaaminen alkaa klo 12 saapumisella, lukupaikan etsimisellä ja lukuherkkujen tilaamisella (vapaaehtoista). Hiljainen lukuhetki on 12.30-13.30. Lukea saa mitä haluaa ja miten haluaa (lukulaite, äänikirja, fyysinen kirja...), kunhan antaa lukurauhan muille. Lisätietoa

Kaupunginteatteri:

✔️ Pe 18.10. klo 18, La 19.10. klo 16 Ritari Siniparta (engl. Monsieur Verdoux) kertoo suuren laman seurauksena työttömäksi jäävästä pankkivirkailija Henri Verdoux´sta (Seppo Kaisanlahti). Hän pyrkii elättämään itsensä ja perheensä viettelemällä varakkaita naisia ja huijaamalla heidän omaisuutensa. Näytelmän teemat ovat sekä ajattomia että äärimmäisen ajankohtaisia. Teos on kuvaus kyynisyyden ja katkeruuden tuhoavasta voimasta sekä epätoivon synnyttämästä väkivallasta. Teos sijoittuu pörssikeinottelun ja itsekkyyden aikaan ja on väistämättä myös yltiökapitalismin kritiikki.
Ritari Siniparta on merkittävä elokuva Chaplinin uralla. Vuonna 1947 valmistunut teos oli Chaplinin ensimmäinen elokuva, jossa hän ei esiintynyt legendaarisessa Kulkuri-hahmossaan. Elokuvaa on pidetty eräänä Chaplinin uran hienoimmista teoksista.


✔️ Pe 18.10. klo 18.30, La 19.10. klo 13 Tyttö ja varis on pieni suuri tarina odottamattomasta ystävyydestä. Se kertoo ihmisistä, joiden ohi niin helposti kävelemme ja joiden ongelmat eivät kosketa meitä. Näytelmä muistuttaa, että näidenkin ihmisten ympärillä on äidit ja lapset ja elämänkokoiset kysymykset siitä, miten elämää täällä eletään.
Sirkku Peltolan nerokas ja tarkka dialogi valottaa eri ikäisten ja eri taustoista tulevien ihmisten ajatuksia kirkkaasti ja lämpimällä huumorilla höystettynä. Henkilöt ovat omalla tavallaan kadottaneet elämänsä kompassin ja kaipaavat kipeästi pelastamista. Siihen tarvitaan aina toista ihmistä.

Tutustu teatterin ohjelmistoon!

Kirjastoissa tapahtuu:

✔️Janne Nevala: Kuus kirjaa, kuus laulua. Taivalkoskella syntynyt lauluntekijä Janne Nevala on kirjoittanut myös kuusi romaania. Kuus kirjaa, kuus laulua -esitys yhdistää nämä kaksi tarinankerronnan muotoa. Tunnin mittaisessa esityksessä kuullaan tarina kunkin kirjan taustalta ja romaanin teemakappale. Lue lisää

✔️ Ti 15.10. klo 17.30-18.30 Lukukoirat pääkirjastolla. Kennelliiton kouluttamat lukukoirat löydät Olli-salista. Lukuajan voit varata etukäteen tai tulla paikan päälle odottelemaan lukuvuoroa. Vuoro kestää 15 minuuttia. Lukukoira sopii lukemista opettevalle lapselle tai suomen kieltä harjoittelevalle aikuisellekin. Lue lisää

 ✔️ Avoimet shakki-illat keskiviikkoisin klo 15.30-19.00 Lappeenrannan pääkirjastolla.

Musiikki, tanssi, elokuva, standup ja pubivisa:

️✔️ Ti 15.10. klo 18.30-19.30 Lappeenrannan musiikkiopiston iltasoitot. Lue lisää.

Ke 16.10. klo 18.30-19.30 Lappeenrannan musiikkiopiston Joutsenon toimipisteen iltasoitot. Lue lisää.

✔ To 17.10. klo 19 Lokakuun kamarikonsertti Lappeenranta-salissa. Lue lisää.

 

 

️Ke 16.10. klo 19 Miesflunssa Lappeenrannan kaupunginteatterissa. Ilari Johansson ja Mika Räinä tarjoilevat stand upia ja teatteria sekoittaen lämpimästi, hauskasti ja kaikkia ihmisoletettuja ymmärtäen miehen "sairauskertomuksen" ja miesflunssan todellisia syntysyitä.  Lue lisää.

✔ Pe 18.10. klo 19  Yona: Eden-levynjulkaisukiertue Lappeenranta-salissa. Lue lisää.

✔ Pe 18.10. Lampun Livessä: Marksmen. Lue lisää.

✔ La 19.10. klo 19 Antti Ketonen - Rakkauden arvoinen Lappeenranta-salissa. Lue lisää.

✔ La 19.10. klo 21 Black Devils ft. Ile Kallio & Janne Louhivuori - Hurriganes show Kulttuuritila Nuijamiehessä. Lue lisää.

To 24.10. klo 19 Saimaa Kulttuuritila Nuijamiehessä. Lue lisää.

✔ Pe 25.10. klo 22.30 Lampun Livessä:  De Niro- Roots n Groove Band. Lue lisää.

✔ ️La 26.10. klo 14 Hevisaurus - Vuoden Räyhäisin keikka! Lappeenranta-salissa. Lue lisää.

✔️Su 27.10. klo 17  Olavi Uusivirta - Olavin huone Kulttuuritila Nuijamiehessä. Lue lisää.

 Urheilu:

✔️La 19.10. klo 17 SaiPa-JYP jääkiekko-ottelu Kisapuiston jäähallissa. Lisätietoa

✔️La 25.10. klo 17 SaiPa-Pelicans Lappeenrannan jäähallilla. Lisätietoa

Taidenäyttelyt ja runous:

 ✔️ 23.10. asti Pirjo Lindberg - Maalauksia vuosien varrelta, Galleria Pihatto. Lue lisää.

✔️ 31.10. asti  Täkyn Muotoilusyksy 2024: October colors/Lokakuun värit - Merja Keskinen. Lue lisää.

 ✔️27.10. asti Akvarellitiimin näyttely, Unelmakulma (IsoKristiina 2krs.). Lue lisää.

✔️ 26.10. asti Reetta Lipponen - Materiaalirakkaus, Taidekeskus Itä. Lue lisää.

✔️ 26.10. asti Jenni Sokura - Torille! Taidekeskus Itä. Lue lisää.

Markkinat, kävelykierrokset ja muut:

✔️ Ke 23.10. & To 24.10. klo 17 Kuolemaa ja kummituksia Lappeenrannan linnoituksella. Lappeenrannan museot järjestää loka-marraskuun taitteessa kuusi Kuolemaa ja kummituksia -kävelykierrosta Lappeenrannan linnoituksen alueella. Kierroksilla tutustutaan linnoituksen pimeään historiaan: kulkutauteihin, lapsikuolleisuuteen, kuolemanrangaistuksiin ja aavetarinoihin.  Emme suosittele kierrosta pienille lapsille. Kierroksille on rajattu osallistujamäärä. Voit osallistua haluamallesi kierrokselle täällä.

✔️ To 24.10. klo 7-18 & Pe 25.10. klo 7-17 Syysmarkkinat Lappeenrannan kauppatorilla.

Käsillä tekeminen:

Ohjelma päivittyy...

 

Leppoisaa syyslomaa!